TEATTERI 2000
Lasten- ja nuortenteatteri Teatteri 2000 on perustettu 1985. Teatteria ylläpiti vuoteen 1995 asti Tampereen Lasten- ja Nuortenteatterisäätiö, jonka perustajajäseniä olivat Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Tampereen Teatterikerho. Teatterin perustamisen kannalta keskeisenä henkilönä toimi professori Olavi Veistäjä. Vuonna 1996 säätiö purettiin ja perustettiin Teatteri 2000:n Kannatusyhdistys ry. Teatteri 2000:n hallituksen puheenjohtajana toimii hallintopäällikkö Pekka Kivekäs.
Teatteri 2000 toimi aluksi Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä, josta se siirtyi vuonna 1988 Tampereen Teatterin Frenckelliin. Vuonna 1990 suurimuotoisempi teatteritoiminta keskitettiin kymmeneksi vuodeksi Tampere-talon Studioon ja pientuotannot esitettiin TT-Frenckellin ns. Neljännellä näyttämöllä. Vuonna 1999 vapautui Finnkinolta elokuvateatteri Adams. Teatteri 2000 muutti syksyllä 1999 entisen elokuvateatterin tiloihin Hämeenkatu 9:ään. Vuoden 2003 alusta Teatteri 2000 toimi TTT:n 279 -paikkaisella Eino Salmelaisen näyttämöllä ja syksyllä 2004 TTT:n kellariteatterissa. Tammikuussa 2005 Teatteri 2000:n näyttämö siirtyi Finlaysonin historialliseen Kuusvooninkiseen (Finlaysoninkuja 6). Finlaysonilla toimittiin 3,5 vuotta, jonka jälkeen syksyllä 2008 teatteri palasi jälleen "juurilleen" TTT:n Vanhalle päänäyttämölle (ent. Salmelaisen näyttämö). Viime vuosina Teatteri 2000 on jakanut TTT:n kanssa Vanhan päänäyttämön lisäksi myös Kellariteatterin näyttämöä. Ensi-iltoja on vuositasolla 3-5.
Teatteria johti alkuvaiheessa Tapio Parkkinen ja Esko Raipia, Heitä seurasi vuonna 1987 Kaarina Perola ja Reima Jokinen. Vuonna 1990 johtoon tuli Jukka-Pekka Rotko ja häntä seurasi vuonna 1998 Reima Vähämäki. Vuoden 2000 alusta 2004 loppuun teatteria luotsasivat Jari Nieminen teatterinjohtajana ja Simeon Rabinowitsch taiteellisena johtajana. Vuoden 2005 alusta lähtien teatterista on vastannut teatterinjohtajana Jari Nieminen.
Teatteri 2000:ssa on johtajan lisäksi 7 päätoimista työntekijää, joista 2 on näyttelijää. Lisäksi teatterissa käytetään runsaasti vierailijoita, ohjaajia, näyttelijöitä, lavastajia, pukusuunnittelijoita, valo- ja äänisuunnittelijoita sekä määräaikaisissa työsuhteissa myyntisihteeri, kahvionhoitaja, vahtimestari ja teknistä henkilökuntaa.
|
|